Uutiset

Vuosikokous ja uuden sukukirjan julkistamistilaisuus

06.10.2014

Vuosikokous ja uuden sukukirjan julkistamistilaisuus                                     lauantaina 18.07. 2015  klo 11.00 - 16.00                                         

Sukuseuramme sääntöjen mukaan virallinen vuosikokous pidetään joka kolmas vuosi. Tuleva vuosi 2015 on jälleen virallisen kokuksen aika. Vuosi 2015 tulee olemaan myös erittäin merkittävä melko nuoren seuramme toiminnan kannalta. Sukuamme tutkinut seuramme jäsen Helvi Salmela-Virta toimitti ensimmäisen sukuteoksen, mikä julkaistiin 2007, Helvi jatkoi Piitulaisten sukuselvitystä ja 2012 vuosikokouksessa Huhmarissa päätettiin uuden laajemman sukuteoksen julkaisemisesta. Uuden kirjan tuottamiseen perustettiin kirjatoimikunta: Helvi Salmela-Virta, Liisa Piitulainen-Numminen sekä Asko Numminen. Kirjan sisältö on nyt siinä vaiheessa, että uskallamme luvata sen valmistumisen 2015 vuosikokoukseen mennessä. Uusi teos tulee sisältämään Piitulaisten kahdeksan eri sukuhaaraa ja toimii hyvin lähdeteoksena mahdollisten suppeampien sukututkimusten ohella.

Heti kun ostat 2015 - vuoden kalenterin, merkitse lauantai 18.07. varatuksi Ilomantsin matkaan tai jos käytät ns."älypuhelinta" sinne voit kirjoittaa heti edellä mainitun päivän varatuksi !

04.02.2024Piitulaisten virallinen sukukokous ja kesäjuhla 2024
28.12.2023Tarja Piitulaisesta Suomen Sukututkimusseuran Vuoden Vapaaehtoinen 2023
16.05.2023Sukuseuran kesätapaaminen 22.07. 2023
14.06.2022Kotiseutumatka jatkoa....
14.06.2022PIITULAISTEN SUKUSEURAN KOTISEUTUMATKA 23.07.2022
17.01.2022Kotiseutumatka kesällä 2022
24.09.2021ISÄNNÄN VIIRI
20.08.2021UUSIN KIRJAMME ym.
03.07.2021KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN 2021
29.03.2021TILAA ENNAKKOON !
03.03.2021PIITULAISTEN SUKUKIRJA
26.02.2021Sukuseuramme virallinen vaakuna
26.09.2020Virallinen vuosikokous ja sukujuhla 2021
14.05.2020PETROSKOIN MATKA PERUUTETTU !
14.01.2020PETROSKOIN MATKA 2020
12.02.2019Sukuseuran matka heinäkuussa 2019
21.07.2018Vuosikokous
27.02.2018VUOSIKOKOUS JA SUKUJUHLA
11.12.2017Piitulaisten sukututkimuksen alku
07.12.2017PIITULAISTEN SUKUSEURAN MATKA SORTAVALAAN, VALAMOON JA AUNUKSEEN 4. - 7. 7. 2017
05.12.2016Pieni muutos ensi kesän matkaan !
26.11.2016Matka Sortavalaan, Vanhaan Valamoon ja Aunukseen 03. - 06. 2017
18.10.2016Viänäsiäkö myö ollaankii ?
18.10.2016Heikki Piitulaisen isää etsimässä ! Auttaako DNA-tutkimus ?
12.10.2016Lauantai 13.08. Kinnarin kotimuseolla
12.10.2016Lauantai 16. 7. Löytöjärvellä
14.04.2016In Memoriam Jouko Piitulainen 1936 -2016
15.03.2016KESÄ 2016 sukutapaamiset ( Päivitetty 24.07.)
26.10.2015Sivujen päivitys !
09.10.2015Pohjos-Karjalan Piitulaiset teos Suomen Sukututkimusseuralle
24.09.2015Olitko Sukukokouksessa Parppein Pirtillä Heinäkuussa
26.06.2015SUKUSEURAN VIRALLINEN VUOSIKOKOUS JA PÄIVÄJUHLA
25.06.2015POHJOIS-KARJALAN PIITULAISET
14.05.2015UUDEN SUKUTEOKSEMME TEKNISET TIEDOT JA TILAUS
13.05.2015Majoitusta Ilomantsissa ja ympäristössä
12.05.2015Uusi Piitulaisten sukukirja julkaistaan 18.07.
06.10.2014Kirjatoimikunnan seuraava kokous lauantai 18.10
06.10.2014Vuosikokous ja uuden sukukirjan julkistamistilaisuus
04.09.2014Paimentytön tuvalla heinäkuussa 2014
08.06.2014Lounas, uuden sukukirjan esittely, retki Piitulanmäelle
13.04.2014Heinäkuu 2014 Sukuseuran lounas
10.03.2014Kesätapaaminen Ilomantsin Möhkössä
10.03.2014Lounas ja Eduskuntavierailu 14.03.2013
09.02.2014ILOMANTSIN PIITULAISET - ELÄMÄÄ RAJAN PINNASSA
09.02.2014Sukuseuramme uudet kotisivut
08.01.2014Piitulaisia ja vähän muitakin