Uutiset

Uusi Piitulaisten sukukirja julkaistaan 18.07.

12.05.2015

Pohjois-Karjalan Piitulaisia koskeva uusi sukukirja julkaistaan sukukokouksessa

Uusi sukukirja Pohjois-Karjalan Piitulaisista julkaistaan sukuseuran kokouksessa Ilomantsissa heinäkuussa. Kirja on kattava tutkimus Pohjois-Karjalan Piitulaisten sukujuurista. Siitä saa myös runsaasti tietoa Piitulaisten leviämisestä muille paikkakunnille Suomessa. Kirja painetaan painoteknisistä syistä kahdessa osassa, jotka muodostavat kiinteän kokonaisuuden.

Kirjan ensimmäinen osa (Pohjois-Karjalan Piitulaiset - Elämää Itärajalla) antaan Piitulaisten esi-isien elämälle historiallisen puitteen ja valottaa näiden ihmisten elämää kiinnostavilla tarinoilla. Piitulaiset ovat tulleet Pohjois-Karjalaan Ruotsin vallan ja luterilaisen kirkon levitessä itään. Eräät Piitulaiset kokivat kovia aikoja rälssiyhteiskunnan  torppareina ja kärsivät Ruotsin ja Venäjän rajasotien melskeissä. Piitulaisten elämästä löytyi oletettua enemmän arkistoitua tietoa, ja Piitulaiset ovat olleet monessa mukana. Kaikkein vanhimmat tarinat perustuvat vanhoihin, 1600-luvun käräjäpöytäkirjoihin. Kirjaan on myös koottu myöhempien sukupolvien henkilökohtaisia muisteloja, jotka palauttavat mieleen sotien ajat jolloin maata puolustettiin ja sitten jälleen rakennettiin.

Kirjan ensimmäinen osa esittelee tiiviisti suvun päähaarat, joiden jäsenistä on koottu sukutaulut teoksen toiseen osaan. Kirjassa esitellään myös joukko tunnettuja kansalaisia, jotka kuuluvat Piitulaisten sukuun. Mikko Piitulainen teki merkittävän yhteiskunnallisen uran ja oli kaksi kautta eduskunnassa (1919-1927). Kirjassa piirretään Mikko Piitulaisen henkilökuvaa ja kerrotaan hänen toiminnastaan eduskunnassa. Piitulaiset ovat eläneet lähellä Kalevalan laulumaita ja monilla on ollut laulun sepittämisen ja esittämisen lahja. Suvulla on Yhteys Mateli Kuivalaisen jälkipolviin, jotka johtavat myöhemmin lähetyssaarnaaja Pietari Kurviseen ja Toivo Kärkeen. Peräänantamattomuus ja sitkeys ovat suvun luonteenpiirteitä. Yrjö ja Harri Piitulainen olivat aikanaan Suomen huippuja nyrkkeilijöinä. Mestarihiihtäjä Siiri Rantasen sisukkuudesta tuli legenda.

Kirjan varsinainen tietopankki on teoksen toinen osa (Pohjoiskarjalan Piitulaiset,  Sukupolvitaulut),

joka sisältää yli 12000 nimeä. Sukutaulut esitellään kahdeksan pääsukuhaaran mukaan. Ne ovat Konnunniemellä asuneiden Petter Piitulaisen,  Akseli Piitulaisen, Yrjö Piitulaisen, Valentin Piitulaisen ja Martti Piitulaisen sukuhaarat sekä Palon kylässä asuneiden Johan Piitulaisen ja Mikko Piitulaisen sukuhaarat. Kahdeksas sukuhaaara löytyy Pohjois-Karjalan ulkopuolelta Impilahdelta, mutta tutkimus osoittaa, että sekin on alun perin lähtöisin Konnunniemeltä. Henkilö- ja paikkakuntaluettelot helpottavat suvun jäseniä löytämään oman paikkansa näistä sukuhaaroista. Sukutauluja on yhteensä 2123 ja niihin on koottu henkilötiedot aviopuolisoista ja lapsista. Helvi Salmela-Virta on tehnyt suururakan kootessaan nämä sukutaulut, ja niissä on paljon uusia henkilötietoja verrattuna hänen vuonna 2007 julkaisemaansa ensimmäiseeen tutkimukseen ( Piitulaisia ja vähän muitakin 1700-luvulta nykypäivään).

Mistä Piitulaiset ovat tulleet  Pohjois-Karjalaan? Tätä kysymystä pohditaan kirjan ensimmäisessä historiallisessa osassa. Tutkimus ei anna lopullista  vastausta, mutta tarjoaa kuitenkin vahvoja perusteluja johtopäätöksille. Aikaisemman jo julkaistun historiallisen tutkimustiedon ja kirjaa varten läpi käydyn aineiston pohjalta voidaan olettaa, että Lappeen seudulla jo 1500-luvulla eläneet Piutulaiset olivat Piitulaisten vanhimpia esi-isiä. Joka  tapauksessa ensimmäiset Piitulaiset ilmestyivät nykyisen Kiihtelysvaaran Palon kylään  1600-luvun puolen välin jälkeen ja sieltä suvun jäseniä siirtyy Konnunniemella, joka siihen aikaan oli Ilomantsia. Sukukirjaa elävöittävät monet valokuvat, joita valmistelutoimikunta on saanut suvun jäseniltä. Kirjassa on myös varsinaisia valokuvan helmiä, joita Piitulaisen sukuun tuleva kyläkuvaaja Rudolf Salomaa otti 1920- 30-luvulla eri puolilla pitäjää.

Asko Numminenasko_photo.jpg

Piitulaisten historiaosuuden kirjoittaja

04.02.2024Piitulaisten virallinen sukukokous ja kesäjuhla 2024
28.12.2023Tarja Piitulaisesta Suomen Sukututkimusseuran Vuoden Vapaaehtoinen 2023
16.05.2023Sukuseuran kesätapaaminen 22.07. 2023
14.06.2022Kotiseutumatka jatkoa....
14.06.2022PIITULAISTEN SUKUSEURAN KOTISEUTUMATKA 23.07.2022
17.01.2022Kotiseutumatka kesällä 2022
24.09.2021ISÄNNÄN VIIRI
20.08.2021UUSIN KIRJAMME ym.
03.07.2021KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN 2021
29.03.2021TILAA ENNAKKOON !
03.03.2021PIITULAISTEN SUKUKIRJA
26.02.2021Sukuseuramme virallinen vaakuna
26.09.2020Virallinen vuosikokous ja sukujuhla 2021
14.05.2020PETROSKOIN MATKA PERUUTETTU !
14.01.2020PETROSKOIN MATKA 2020
12.02.2019Sukuseuran matka heinäkuussa 2019
21.07.2018Vuosikokous
27.02.2018VUOSIKOKOUS JA SUKUJUHLA
11.12.2017Piitulaisten sukututkimuksen alku
07.12.2017PIITULAISTEN SUKUSEURAN MATKA SORTAVALAAN, VALAMOON JA AUNUKSEEN 4. - 7. 7. 2017
05.12.2016Pieni muutos ensi kesän matkaan !
26.11.2016Matka Sortavalaan, Vanhaan Valamoon ja Aunukseen 03. - 06. 2017
18.10.2016Viänäsiäkö myö ollaankii ?
18.10.2016Heikki Piitulaisen isää etsimässä ! Auttaako DNA-tutkimus ?
12.10.2016Lauantai 13.08. Kinnarin kotimuseolla
12.10.2016Lauantai 16. 7. Löytöjärvellä
14.04.2016In Memoriam Jouko Piitulainen 1936 -2016
15.03.2016KESÄ 2016 sukutapaamiset ( Päivitetty 24.07.)
26.10.2015Sivujen päivitys !
09.10.2015Pohjos-Karjalan Piitulaiset teos Suomen Sukututkimusseuralle
24.09.2015Olitko Sukukokouksessa Parppein Pirtillä Heinäkuussa
26.06.2015SUKUSEURAN VIRALLINEN VUOSIKOKOUS JA PÄIVÄJUHLA
25.06.2015POHJOIS-KARJALAN PIITULAISET
14.05.2015UUDEN SUKUTEOKSEMME TEKNISET TIEDOT JA TILAUS
13.05.2015Majoitusta Ilomantsissa ja ympäristössä
12.05.2015Uusi Piitulaisten sukukirja julkaistaan 18.07.
06.10.2014Kirjatoimikunnan seuraava kokous lauantai 18.10
06.10.2014Vuosikokous ja uuden sukukirjan julkistamistilaisuus
04.09.2014Paimentytön tuvalla heinäkuussa 2014
08.06.2014Lounas, uuden sukukirjan esittely, retki Piitulanmäelle
13.04.2014Heinäkuu 2014 Sukuseuran lounas
10.03.2014Kesätapaaminen Ilomantsin Möhkössä
10.03.2014Lounas ja Eduskuntavierailu 14.03.2013
09.02.2014ILOMANTSIN PIITULAISET - ELÄMÄÄ RAJAN PINNASSA
09.02.2014Sukuseuramme uudet kotisivut
08.01.2014Piitulaisia ja vähän muitakin