Uutiset

PIITULAISTEN SUKUSEURAN MATKA SORTAVALAAN, VALAMOON JA AUNUKSEEN 4. - 7. 7. 2017

KÄYNTI VALAMOSSA   

Kuva 1. Ryhmäkuvassa Valamossa.

Kuvasta puuttuu Liisa Piitulainen, joka otti valokuvan.

Valamo alkaa olla hienossa kunnossa. Venäjän hallitus on kunnostanut kiitettävästi tämän ainutlaatuisen luostarialueen upeita kirkkoja ja muita rakennuksia, kallisarvoisia taideaarteita sekä panostanut ympäristöön. Valamosta on tullut keskeinen osa venäläisen kansallisen identiteetin ja ortodoksisen uskonnon vahvistamista Venäjällä. Valamon saari on muuttunut lähes täysin uskonnon keskukseksi, josta pysyvä siviiliväestö on joutunut lähtemään. Kesällä kasvava turistijoukko tuo saarelle paljon työntekijöitä. Kesällä Valamo tarjoaa matkailijoille paljon kokemista ja näkemistä. Siellä voi nauttia myös ortodoksisen musiikin konsertista tai vaikkapa ostaa ostaa tuliaisiksi Valamon munkkien likööriä. Saarella on kuitenkin liikuttava ortodoksisen uskonnon ehdoilla. Talvella turistit eivät saarelle pääse.

Laivamatkalla Valamosta Sortavalaan näimme pilkahduksen kuuluisasta tohtori Winterin huvilasta, jonka Eliel Saarinen suunnitteli. Huhut kertovat, että sen vieressä olevassa modernissa rakennuksessa, jonka tarkkasilmäinen saattaa myös erottaa, vierailee joskus Venäjän presidentti Vladimir Putin, joka ilmeisesti nauttii vapaa-aikanaan näistä Laatokan upeista maisemista.

Kuva 2.  Pääkäynti luostariin

Kuva 3. Valamon hienosti kunnostettuja

rakennuksia.

Kuva 4. Pääkirkon ikonostaasi                          

Kuva 5. Luostarin pääkirkko                       

                                                               

                                                              

                                                          

                                                          

                                                             

Kuva 6. Valamossa kunnostetaan myös        

entisiä asuinrakennuksia.

Kuva 7.  Ortodoksisen kirkkomusiikin           

konsertissa.

Kuva 8. Näkyykö Putinin huvila ?                 

MATKA SYVÄRILLE JA AUNUKSEEN

Matkan kolmantena päivänä Piitulaisten linja-auto suuntasi Sortavalasta kohti Syväriä ja Aunusta. Matkan aikana etsittiin suvun kaukaisia asuinsijoja Impilahdella ja muisteltiin jatkosodan taisteluja, joissa monet suvun miehet olivat mukana. Matkaa helpotti uusi maantie  reitillä Läskelä - Kolatselkä - Prääsä. Sieltä tie haarautuu pohjoiseen Petroskoihin ja etelään kohti Syväriä ja Aunusta.

Kuva 9. Impilahden kirkonkylää                  

Australiasta asti retkelle tullut Tapio Piitulainen halusi löytää kaukaisten sukulaistensa asuinpaikkoja. Niitä etsittiin Impilahden kirkonkylältä, joka sijaitsee päätieltä syrjässä.. Kaiken kaikkiaan noin 10 km koukkaus päätieltä. Suomen aikana Impilahti oli suurpitäjä. Siellä asui 14.000 asukasta. Nyt väkeä on kai noin 650 asukasta.  Kirkko tuhoutui sodan aikana. Paikalla on enää kiviset kirkon portaat ja suomalaisten pystyttämä muistomerkki. Entiselle kirkon mäelle on rakennettu asuintalo ja sen vieressä on venäläinen sotamuistomerkki. Tällä kertaa ei saatu vahvistusta Tapion esi-isien asuinpaikasta. Päädyttiin siihen, että sitä pitäisikin etsiä Leppäsillan kylästä, joka on jäänyt vielä kehnomman tien päähän. Sinne emme isolla bussilla edes yrittäneet. Leppäsillassa on vielä pystyssä kai jokunen Suomen aikainen rakennus, osuuskauppa ja rautatieasema. Tapio on sinnikäs. Kyllä hän sinne vielä menee.                                            

Kuva 10. Impilahden entisen kirkon portaat ja muistomerkki.      

Kuva 11. Impilahden rautatie kallioleikkauksia Metsäkylässä.

Kansanedustaja Mikko Piitulainen ajoi voimalla Laatokan pohjoispuolen rakentamista Impilahteen ja Salmiin. Työ tuotti tuloksia. Rataa jatkettiin Salmiin asti 1930-luvulla. Välirauhan aikana suomalaiset jatkoivat sitten rataa valloittamillaan alueilla Syvärille asti. Piitulaisten matkabussi pysähtyi ihailemaan Metsäkylässä olevia kallioleikkauksia, joissa talvisodan aikana toimivat rautatiepatterin tuliasemat ja ajoittain myös sairaalajuna.

Kuva 12. Murheen ristillä

Vuonna 2000 paljastettu Murheen Risti on ensimmäinen  talvisodan muistoksi pystytetty muistomerkki Venäjällä. Se sijaitsee Impilahden Koirinojalla. Neuvostoliitto ei pitänyt talvisotaa varsinaisena sotana vaan maiden välisenä kahakkana, joka haluttiin mieluummin unohtaa.

Muistomerkissä venäläinen ja suomalainen äiti surevat kaatunutta poikaansa.

Kuva 13. Taukopaikalla maistui kenttälounas

Kuuluisat taistelupaikat Nietjärvi, Syskyjärvi ja Lemetin motti jouduttiin ohittamaan tällä kertaa vain maininnalla. Vieljärvellä näkyi vielä vanha karjalainen rakennuskulttuuri.

Kuva 14. Syvärin voimalaitos,               

jossa suomalaisten asemia piti jatkosodassa mm. 5 . divisioona. Lähtiessään suomalaiset räjäyttivät patosillan, mutta säästivät varsinaisen padon.

Suomalaiset etenivät jatkosodassa Aunuksen rintamalla Syvärille asti. Neuvostoliitto aloitti tällä lohkolla suurhyökkäyksen 20.6.1944, ja se pysäytettiin vasta U-asemassa ( Uuksu-Uomaa-Pitkäranta) alueella. Heinäkuun puolenvälin torjuntavoitot Loimolassa ja Nietjärvellä olivat tässä ratkaisevia. Tätä ennen suomalaiset joukot olivat vetäytyessään joutuneet ankariin taisteluihin, joita muisteltiin bussin ajaessa Laatokan vanhaa tietä Aunukseen ja siitä eteenpäin Pitkärantaan. Pisi, Saarimäki, Sammatus, Vitele, Tulemajoki,Salmi olivat tällaisia taistelupaikkoja, jotka vilisivät ohi bussin ajaessa läpi metsäisten maisemien. Ohi ajettiin myös Tuuloksesta, jossa neuvostojoukot onnistuivat tekemään vaarallisen maihinnousun. Suomalaiset menettivät rantatien ja radan ja olivat joutua saarroksiin. Oli vetäydyttävä korpien läpi. Tätä reittiä olivat Syväriltä tulleet sukukirjassakin muistelleet Eino Piitulainen ( III/JR 45) ja Pekka Piitulainen ( 1/15.Pr) sekä oma isäni Arvo Numminen ( 5. D/JR2). Joukot vetäytyivät taistellen ja joskus sekasorrossa. Vähän pohjosempana Petroskoista lähteneenä vetäytyi samaan tapaan kirjailija Väinö Linnan yksikkö 7. D/JR8, jonka kokemuksista syntyi romaani Tuntematon sotilas.

Kuva 15. Lotinanpellon kurvi Syvärillä                                                                                       

 

Pekka Piitulainen lähti vetäymään 15. prikaatin joukoissa Lotinanpellosta kesäkuussa 1944.

Kuva 16. Aunuksen harmaita taloja, jotka sijaisevat jokien varrella. Sieltä löytyy vielä aunuksenkarjalaista kulttuuria.   

Rantatietä matka jatkui Aunuksen

kaupunkiin, jossa yövyttiin hotelli Olongassa (Aunus). Kaupunki näyttää neuvostoaikaiselta ja aika rapistuneelta. Paras Aunus löytyykin kaupungin ulkopuolelta, jokien varsilla olevista kylistä, joden harmaat hirsitalot ja saunojen savu kertovat karjalaisesta menneisyydestä ja kulttuurista. Sinne pitäisi päästä seuraavalla kerralla.Oppaamme mukaan Aunuksessa ja sen ympäristössä selvä enemmistö, ehkä 60% väestöstä on suvultaan karjalaisia. Kirjojen mukaan 1920-luvulla karjalaisia oli vielä 95%. Myös Aunuksen karjalaa puhutaan edelleen kylissä, vaikka venäjä valtaa sielläkin koko ajan alaa. Kaupungissa emme Aunuksen karjalaa kuulleet puhuttavan. Suomalainen voisi sitä kai jotenkin  ymmärtää. Aunuksen ongelma on työpaikkojen vähyys. Nuoret hakeutuvat muualle ja jäljelle jäävät vanhat. Oppaamme puhui myös Aunuksen pitkästä historiasta ja komeasta linnasta korkeine torneineen. Tänään tästä linnasta, joka rakennettiin Olonga- ja Megrega-jokien haaraan, ei ole mitään jäljellä.

Kuva 17. Olonga-joen rantaa 

Kuva 18.  Olonga hotelli, jonka pyöreä torni muistuttaa linnoituksen suurista torneista. Tornissa on hotellin ravintola.                

Kuva 19. Aunuksen vanha vahti ja vierailulla oleva naapurmaan Matti Ratinen.

Matkakertomuksen kirjoitti ja kuvasi            Asko Numminen